Hitonhauta on loistava päiväretkikohde Laukaassa

Minun on pakko myöntää, että Hitonhauta ja sen upeus tuli minulle täytenä yllätyksenä. Keski-Suomessa nyt kolme vuotta asuneena en olisi koskaan uskonut että muutaman kymmenen kilometrin päästä kotoa olisi rotkolaakso. Laukaan Hitonhauta tarjoaa mahtavat maisemat happihyppelylle erityisesti talvella, kun rotkolaakson vesiputous jäätyy rotkon seinämiin.

Laukaan Hitonhaudan löytää helposti

Suuntasimme retkikumppanini kanssa Hitonhautaan Jyväskylästä, mutta Hitonhauta löytyy helposti mistä suunnalta tahansa. Google Maps on paras ystäväsi etsinnöissä, mutta Hitonhaudalle nostan peukaloni, sillä suojelualueelle alkoivat kyltit jo kilometrejä ennen parkkialuetta, joka tietenkin rauhoitti mieltä, kun tiesi, että oikeassa suunnassa ollaan. Talvella, erityisesti tänä talvena, kannattaa olla hyvin nukuttu yö takana, sillä metsätie Hitonhautaan oli muutamassa kurvissa liukas, joten tarkkaavaisena pitää olla.

Hitonhauta sopii kaikille

Hitonhauta on loistava päiväretkikohde vaikka koko perheelle, sillä maasto on suhteellisen helppokulkuista. Muutaman kilometrin reitti ei myöskään ole liian pitkä perheen pienimmille tai helposti väsyville jaloille. Tämän vuoden lumitalvi on tehnyt muutamista kohdista erittäin lumisia, joten alamäissä joutuu hieman hidastelemaan, mutta maastollisesti kyseessä on normaalikävelijälle helppo päivävaellus. Itse rotkolaaksossa joutuu nousemaan muutaman kerran parimetriä jyrkästi ylöspäin, mutta näitäkin on vain muutama koko reitillä.

Naposteltavat reppuun ja retkelle!

Päiväretkelle on hyvä laittaa jalkaan tukevat kengät ja tarpeeksi vaatetta. Vedenpitävistä ulkohousuista on hyötyä jos haluaa kivuta esimerkiksi ottamaan kuvan rotkosta korkeammalle nietokselle, sillä sieltä on helpompi, ja hauskempi, laskea peppumäkeä alas kuin köpötellä hitaasti. Minulla oli vain normaalit juoksuhousut, muttei sekään peppumäenlaskua estänyt. Mikäli kotoa löytyy kätevän mittainen hiihtokeppi tai kävelyyn soveltuva tikku, voi sitä harkita reppuun, sillä lumisissa ylä- ja alamäissä lisätuesta ei koskaan ole haittaa. Päiväretken tärkein lisä on kuitenkin makkara, maissi tai muu naposteltava. Hitonhaudan reitin alusta löytyy suuri laavu, jossa voi pysähtyä vaikka mennessä ja tullessa paistelemaan välipalaa. Laavun viereisessä vajassa on polttopuita, joten niitä ei tarvitse kotoa kantaa mukana. Meillä jäi makkarat kotiin, mikä tietenkin harmitti upeaa laavua kaihoisasti katsellessa.

Hitonhauta on mahtava päiväretkikohde, josta saa upeita kuvia näytettäväksi työpaikan kahvihuoneessa tai kavereiden kanssa istuessa iltaa. Minun on edelleen vaikea uskoa, että kyseessä todella on paikka Suomessa! Lähde siis päiväretkelle kameran akku ladattuna ja valmistaudu oikeasti ihan uskomattomaan kokemukseen.

Ja matka jatkuu,
Heta

http://www.rantapallo.fi/hetamentaries/