Kesäretki puutarhalle

Miltä kuulostaisi oma satoa tuottava amppelikurkku, pihaa kaunistava pensasmustikka tai koristeellinen perennapenkki?

Laukaan puutarhoissa on tällä hetkellä ihana yltäkylläisyys erilaisia kesäkukkia ja muita puutarhakasveja.
Puutarhalle voi myös tehdä kesäretken, ottaa eväät mukaan ja nauttia väriloistosta. Vierailut Huttulan puutarhalla, Päivin puskassa ja pensaassa ja Tervon puutarhalla toimivat myös kesäretkenä.

Omalla pihalla tai parvekkeella on lupa puuhata mielin määrin itsekseen tai perheen kanssa.
Puutarha voi olla jokaisen omannäköinen luomus pikkuisesta nurkkauksesta parvekkeella aina suurikokoiseen piha-alueeseen. Myös yhteisöllinen hyötypuutarhojen hoito on taas nostanut suosiotaan.

Käy nauttimassa kukkaloistosta, ostamassa tuotteita omaksi iloksi tai ilahduta vaikkapa ikäihmistä, joka ei nyt itse pääse puutarhavierailulle.


Huttulan puutarhalta kesäkukat ja hyötykasvit

Huttulan puutarhalta Salmelankylästä Vuonteelta löydät mm. paikkakunnalla kasvatetut upeat kesäkukat sekä kestosuosikkina kirsikkatomaattiamppelit. Puutarhalla on laadukkaita tuotteita silmän kantamattomiin. Varaudu siis runsaudenpulaan! Loppukesästä Huttulan puutarhalta saa myös vihanneksia ja viinimarjoja vaikkapa itsepoimintana.


Päivin puska ja pensas 

Päivin puskan ja pensaan tämän kesän hittituotteita ovat monivuotiset hyötykasvit, mm. pensasmustikka sekä erilaiset kotipihaa kaunistavat perennat. Myös vierailu itsessään on kokemus; kuljeskele metsän siimeksessä tutkimassa toinen toistaan kauniimpia kasveja ja kerää asiantuntevat vinkit mukaasi kasvien kera.


Tervon puutarha

Tervon puutarhallaValkolassa kaikki kesäkukat ovat nyt parhaimmillaan ja uutuutena myynnissä on myös pieni erä puita ja pensaita. Muistathan, että Tervon kukat löydät puutarhan lisäksi myös K-Supermarketin pihasta.