Varjola tarjoaa puitteet aktiivipäivälle

Kasvoin todella aktiivisessa perheessä. Jos kotimme olisi ollut Laukaassa, Varjola (http://www.varjola.com/) olisi varmasti ollut perheeni suosima paikka. Varjolassa kun voi harrastaa kalastusta, koskiseikkailua, fatbike-pyöräilyä, luonnossa vaeltamista, saunoa, syödä hyvin ja vaikka pelata värikuulasotaa.

Sen minkä koski kastaa, pyyhe kuivaa

Pääsin tutustumaan Kuusan kylässä Laukaassa sijaitsevaan Varjolaan ensimmäisen kerran keväällä, kun suuntasimme Varjolaan kokeilemaan arktista kelluntaa. Arktinen kellunta on vieläkin mielessä yhtenä huvittavimmista kokemuksista vuosiin. Sitäkin kannattaakin kokeilla talven tullen!

Tällä kertaa en kuitenkaan suunnannut Varjolaan avantoon vaan laskemaan koskea. Varjola sijaitsee aivan Kuusaankosken äärellä, joten tilalta pääsee helposti laskemaan kuohuvaa koskea veneellä. Viimeksi laskin koskea tasan kahdeksan vuotta aiemmin omien lakkiaisteni aikaan.

Koskenlasku on hauskaa, mutta kannattaa ottaa pyyhe ja vaihtovaatteet mukaan, sillä veden äärellä saattaa kastua. Itse pääsin istumaan kumiveneen keulaan, jossa tietenkin kastuin kaulasta alaspäin. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä koskenlasku on niin hauskaa puuhaa!

Koskenlaskussa turvallisuus on tärkeintä, joten laskijoilla on päässään kypärät ja yllään pelastusliivit. Ennen veneen lähtöä retken vetäjä Varjolaasta antaa yksityiskohtaiset ohjeet, miten toimia missäkin tilanteissa. Koskea kohti lähtiessä tietää olevansa hyvissä käsissä.

Varjolan koskenlaskuun kuuluu myös vesihissi, joka erotti koskenlaskukokemuksen aiemmista koskiseikkailuistani. Hissin toiminnan selittäminen ei varmasti auta, joten se täytyy vain kokea!

Maittavaa ruokaa ja jääkahvia

Koskenlaskun lisäksi pääsin maistelemaan Maalaisbistro Sylvin mahtavaa ruokaa. Monipuolisesta ruokalistasta valikoin itselleni härkäburgerin. Hyvän kokoinen burgeri oli omiaan selättämään nälän. Sylvin kauniissa rakennuksessa oli ihanan rauhaisa tunnelma, jossa mieli saattoi levähtää päivän riennoista.

Burgerin jälkeen pääsin maistamaan Sylvin jääkahvia. Minä ja puolisoni olemme metsästäneet hyvää jääkahvia ja nyt löysin sellaisen Maalaisbistro Sylvistä! Yön yli tekeytynyt kahvi yhdistettynä jääpaloihin, makusiirappiin ja maitoon oli omiaan lämpimänä kesäpäivänä. Kahvin ääressä istuin hetken Sylvin terassilla katsellen tilan vehreyttä ja ihaillen terassia ympäröiviä suuria puita. Kuuma päivä toi kuitenkin mukanaan hyttyset, joita lähdin nopeasti karkuun takaisin sisätiloihin. Hyttysmyrkyt kannattaa tänä kesänä ottaa mukaan, jotta et päädy raapimaan jalkojasi illan pimeinä tunteina.

Varjolan tilalle on aina ihana palata. Varjola tarjoaa niin paljon tekemistä, etten vieläkään ole ehtinyt kokea edes puolta niistä. Tulevina vierailuina haluaisin ainakin kokeilla vielä Vanhan Varjolan Korupajaa, Viinitastingia tai vaikka talvista huskysafaria. Enää tarvitsee löytää vain sopiva kolo kalenterista, sillä Varjolasta löytyy tekemistä monelle vierailulle!

Ja matka jatkuu,
Heta

http://www.rantapallo.fi/hetamentaries/