Avoimet ateljeet Taidekeskus Järvilinnassa – Konstrundan

Tervetuloa tutustumaan Taidekeskus Järvilinnan taiteilijoihin ja työhuoneisiin!

Taidekeskus Järvilinna osallistuu kansalliseen Konstrundan -tapahtumaan, jonka aikana 4 – 5.9.2021 klo 11 – 17 taiteen, käsityön ja luovan työn tekijät ympäri Suomen avaavat työhuoneidensa ovet yleisölle! Järvilinnan taiteilijoiden lisäksi tänä vuonna on mukana Laukaan Taideateljeet sekä Jyväskylän taiteilijaseura.

Kutsumme kaikki tutustumaan Taidekeskus Järvilinnan moniin työhuoneisiin, pajoihin ja verstaisiin!

Mukana keraamikko Kaisu Hirvonen, kuvataiteilija Maria Kivistö, arkkitehti Juhani Risku, kuvataiteilija Ulyana Smakova, taideohjaaja Hannele Torniainen sekä kuvanveistäjä Kristian Venäläinen.

Lisäksi syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna vietämme kesänäyttelymme AJATUKSIA TAITEESTA -viimeistä viikonloppua, jolloin yleisöllä on vielä mahdollisuus tutustua kahdentoista suomalaisen huipputaiteilijan teoskokonaisuuteen. Mukana AJATUKSIA TAITEESTA -näyttelyssä Jasmin Anoschkin,  Kari Cavén,  Aino Favén, Samuli Heimonen, Veikko Hirvimäki,  Aimo Katajamäki, Elina Ruohonen, Jaakko Rönkkö, Teemu Salonen, Nora Tapper, Tommi Toija ja Antero Toikka.

Lisätietoja Konstrundanista:
www.konstrundan.fi

Lisätietoja Taidekeskus Järvilinnan taiteilijoista ja näyttelyistä:
www.jarvilinna.fi

Seuraamme koronavirustilannetta ja aluehallintoviraston suosituksia viruksen torjunnasta. Rajoitamme tarvittaessa esimerkiksi yleisön samanaikaista oleilua työhuoneissa lähikontaktien välttämiseksi. Suosittelemme kaikkia vieraita käyttämään maskeja ja huolehtimaan käsihygieniasta.

Seuraa meitä somessa! Löydät meidät Facebookista Taidekeskus Järvilinna sekä instagramista taidekeskus.jarvilinna.

Facebook -tapahtuma:
https://fb.me/e/1f1oO2mwK