Ikääntymisen monet kasvot -näyttelyn avajaisseminaari

Ikääntymisen monet kasvot -näyttelyn avajaisseminaarissa tarkastellaan ikääntymistä ja väestön moninaistumista Suomen, Keski-Suomen ja Laukaan näkökulmista

Ikääntymisen monet kasvot on vuodesta 2021 lähtien valtakunnallisesti kiertänyt näyttely, joka tekee näkyväksi ikääntymisen moninaisuutta ja erityisesti niitä ikäihmisiä, jotka voivat jäädä yhteiskunnassa ja palveluissa helposti näkymättömiksi.

Näyttely saapuu tänä vuonna Laukaaseen osana valtakunnallista kiertuetta. Keski-Suomessa näyttely on aiemmin ollut esillä muun muassa Jyväskylässä, Jämsässä, Viitasaarella, Äänekoskella ja Saarijärvellä. Laukaan jälkeen näyttely jatkaa matkaansa todennäköisesti Muurameen ja muualle Suomeen.

Valokuvanäyttelyn avajaisseminaari järjestetään Laukaan pääkirjastolla tiistaina 6.10. klo 12-15 osana Vanhusten viikon ohjelmaa. 

Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton, ja se on suunnattu niin ikäihmisille ja muille kuntalaisille kuin ammattilaisille, järjestöille, päättäjille, vapaaehtoisille ja eri sektoreiden toimijoille.

Seminaarin avauspuheenvuoron pitää Laukaan kunnanjohtaja Linda Leinonen.

Seminaarissa tarkastellaan ikääntymistä ja väestön moninaistumista maailman, Suomen, Keski-Suomen ja Laukaan näkökulmista. Esillä ovat muun muassa ikääntyvän väestön määrän kasvu, väestön moninaistuminen, vieraskieliset ikäihmiset sekä ikääntymiseen liittyvät taloudelliset, terveydelliset ja sosiaaliset kysymykset.

Samalla tutustutaan siihen, mitä ikäihmisten hyväksi jo tehty ja millaisia palveluja, toimintaa, vertaistukea ja vapaaehtoistoimintaa on tarjolla Laukaassa, Keski-Suomessa ja valtakunnallisesti.

Yksi tärkeä näkökulma on ikääntyvien vieraskielisten ja muiden vähemmistöihin kuuluvien ihmisten näkyväksi tekeminen. Tilastot kertovat, että väestö moninaistuu, mutta käytännössä meidän on myös kysyttävä: missä nämä ihmiset ovat, miten löydämme heidät ja miten varmistamme, että he tulevat kohdatuksi ja mukaan yhteiseen toimintaan?


Seminaari tarjoaa samalla mahdollisuuden vahvistaa Laukaan toimijoiden välistä yhteistyötä. Haluamme kartoittaa olemassa olevia verkostoja, osaamista, toimintaa ja resursseja sekä pohtia yhdessä, miten kunta, hyvinvointialue, järjestöt, vanhusneuvosto, vapaaehtoiset ja muut toimijat voivat vastata ikääntyvän ja moninaistuvan väestön tarpeisiin.

Tärkeässä roolissa ovat myös vertaistuki ja vapaaehtoistoiminta. Kantaväestöön kuuluvat ikäihmiset voivat olla aktiivisia toimijoita ja tarjota vertaistukea vieraskielisille ikäihmisille. Yhteinen toiminta vahvistaa kaikkien osallisuutta ja yhteisöllisyyttä sekä tukee kaksisuuntaista kotoutumista. Samalla se tarjoaa eri taustoista tuleville ihmisille mahdollisuuksia kohtaamiseen, keskinäiseen oppimiseen ja yhteisen arjen rakentamiseen.

Tavoitteena on, että tapahtuma tarjoaa osallistujille uutta tietoa, oppimista, uusia näkökulmia, tietoa toiminnasta ja palveluista sekä mahdollisuuden kohtaamiseen ja verkostoitumiseen.

Erityisesti haluamme rakentaa siltaa eri toimijoiden välille ja pohtia yhdessä, miten Laukaassa voidaan valmistautua ikääntyvän ja moninaistuvan väestön tulevaisuuteen myös muuttuvassa taloudellisessa tilanteessa.

Tervetuloa mukaan – tilaisuus on avoin kaikille!