Laulaen läpi Laukaan -viesti

Lauluviesti Laukaan kunnan läpi pohjoisimmasta kolkasta aina eteläisimpään kärkeen asti.

Laulaen läpi Laukaan on Minä kuulun Laukaaseen -yhteishankkeen järjestämä tempaus, jossa Laukaa lauletaan läpi pohjoisimmasta kolkasta aina eteläisimpään kärkeen asti. Tänä vuonna yhteislauluksi valikoitui Kolme pientä elefanttia. Lauluviestin kulku noudattelee viimevuotista reittiä, halki Laukaan historian: Reitti alkaa Äijälästä kohti Kuusaata, josta käännytään Ränssintielle ja edetään Tarvaalaan. Tarvaalasta jatketaan kohti Satavuon koulua Vuonteelle ja sieltä edelleen Savion kylän läpi ja ysitien yli ja Metsolahden suuntaan Toivakan rajalle saakka.

Reitti etenee teitä pitkin, mutta laulajat ovat sijoittuneet tienpientareille ja kevyen liikenteen väylille. Ihmiset eivät liiku, vaan laulu! Kun edellisen laulajan laulu (tai soittajan soitto!) alkaa kuulua, seuraava aloittaa. Haasta harrastusporukkasi, ystäväsi, yhteisösi! Viestiä voi kuljettaa myös mopolla, traktorilla, polkupyörällä, kerro meille, millä! Tempaus kestää arviolta pari tuntia.

Reitin varrella kesäkahviloita ja maalaismaisemia

Reitin varrella Tarvaalan seurantalolla Laukaan seurakunta järjestää kahvitarjoilun ja kesäisen lauluhetken. Vuonteella palvelee Tertan kahvila.

Ennakkoilmoittautumisia toivotaan

Ilmoittautumisia toivotaan to 25.5.2023 mennessä sähköpostilla tai puhelimella järjestäjille: minakuulunlaukaaseen@gmail.com tai tekstiviestillä, puh. 045 7832 0875.

Ilmoittautuminen ja lisätiedot

minakuulunlaukaaseen@gmail.com tai tekstiviestillä, puh. 045 7832 0875.

Laulaen läpi Laukaan –Facebook-tapahtuma: https://fb.me/e/3rzCpL4zz

Tarvalaan seurantalon satelliittitapahtuma klo 11 – 13: www.laukaanseurakunta.fi/tapahtumat/2023-05-27/laulaen-lapi-laukaan-tempaus
Tertan kahvila Vuonteella, avoinna toukokuussa to-su klo 11 – 16 : https://terta.fi

Laukaan 430 –juhlavuosi ja yhteisölllinen juhlavideo: www.laukaa.fi/laukaa430