Susanna kertoo itsestään ja taiteestaan:
”Nimeni on Susanna Maria Kivistö, olen taidemaalari ja muutin Järvilinnaan viime toukokuussa yhdeksän Gotlannissa vietetyn vuoden jälkeen. Kävin Järvilinnassa ensimmäistä kertaa kesällä 2013 ja jo tuolloin jäi mieleeni ajatus Järvilinnasta mahdollisena Suomen tukikohtana. Nyt elämä johdatti minut toistaiseksi pysyvästi Suomeen ja Järvilinnasta tuli hieman yllättäenkin kotini. Olen viihtynyt loistavasti. Voin työskennellä omassa rauhassani, silti ympärilläni on kollegoja, ihmisiä, joiden kanssa voin jakaa ajatuksiani.
Luontoa rakastan, järvi ja sauna ovat minulle parasta rentoutumista.
Olen valmistunut taidemaalariksi Vapaasta Taidekoulusta ja alusta saakka olen kokenut maalaavani koko maailmankaikkeutta, sen eri ulottuvuuksia niin pienessä kuin suuressa mittakaavassa.
Vaikka maalaukset näyttävät ulkoisesti jakautuvan eri teemoihin, itsenäisiin maalausprosesseihin, ne ovat samalla loputon jatkumo samaa, ikuisuuden teemaa. Jokainen maalaus on myös eräänlainen omakuva. Olemme osa tätä suurta kokonaisuutta, jota maailmankaikkeudeksi kutsutaan.
Näyttelyni kuvaa sielun matkaa epäolennaisesta olennaiseen,
valheesta totuuteen,
erillisyydestä ykseyteen,
pimeydestä valoon.
Muutun läpi elämän.
Annan kaiken valheellisen sulaa pois.
Kuoriudun paljaaksi ilman tarvetta suojautua.
Paljastan todellisen itseni myös itselleni.
Katson itseäni silmiin.”
Taidekeskus Järvilinnan Myymälägalleriassa 31.8.-24.10.2021.
Kuvassa: Susanna Maria Kivistö: Kun kaikki on kaunista (2021)