Väinö Rusanen: Minun maisemani

Taidemaalari Väinö Rusasen näyttely Minun Maisemani, joka esittelee Rusasen maalauksia vuosikymmenien ajalta

Vuonna 2018 taidemaalari Väinö Rusanen täytti 90-vuotta ja hänen juhlanäyttelynsä oli esillä Galleria Beckerissä Jyväskylässä. Avajaispuheessa hän totesi, että hänestä tuntuu siltä, että se paras maalaus on vielä tekemättä. Parhaan maalauksen metsästys pakottaa hänet työhuoneeseen niin monena päivänä viikossa kuin suinkin mahdollista. Ura taiteilijana on kestänyt jo yli 60 vuotta.

Järvilinnan näyttely esittelee Rusasen taidetta vuosikymmenien ajalta. Näyttelyn nimi MINUN MAISEMANI ilmaisee, että pääosassa ovat maisemamaalaukset, joista taiteilija myös parhaiten tunnetaan. Sen sijaan harva enää muistaa Rusasen maalaamia muotokuvia, joita on näyttelyssä myös esillä.

Rusasen maisemamaalaukset voi jakaa kahteen osaan: Saarijärven ja Sortavalan maisemiin. Maisemamaalausten syntyjärjestys on taiteilijan elämänkertaan nähden käänteinen, mutta siihen on ymmärrettävä selitys. Rusasen perhe lähti evakkoon Sortavalan maalaiskunnasta ja sai maata uudelle kodille Saarijärven Summassaaresta. Kun Väinö Rusanen valmistui taidemaalariksi Suomen Taideakatemian koulusta vuonna 1961, hän jatkoi maanviljelystä ja karjanhoitoa perimällään tilalla. Siinä sivussa hän maalasi.

Vuosien ahkeran maalaamisen jälkeen Väinö Rusanen oli jo sitä mieltä, että Saarijärven maisemat alkaa olla maalattu. Kuin tilauksesta Neuvostoliitto oli murtumassa ja perestroikan myötä rajat Venäjälle avattiin. Persoonaltaan valppaana ja rohkeana Väinö Rusanen oli tuota pikaa lapsuutensa Sortavalassa. Siellä hän on vuosien aikana maalannut enimmäkseen kylänäkymiä ja silloin tällöin kohteena on ollut myös puhdas maisema. Sortavalassa syntyneiden maalausten merkitys on paitsi niiden taiteellisessa laadussa myös evakkotaiteilijan halussa hahmottaa niiden kautta identiteettinsä juuria. Kun pitkän ja vaiherikkaan elämän kokenut Väinö palaa Sortavalaan, Pikku-Väinö tulee häntä vastaan. Maalaaminen on siksi myös muistin kirkastamista.

Taidekeskus Järvilinna on avoinna ke – su klo 12 – 17.

X
X
X