Saraakallion kalliomaalaukset Laukaassa on Fennoskandian laajin kalliomaalauskohde vain 10 minuutin venematkan päässä Laukaan satamasta. Koe Saraakallion jylhät kalliot ja aisti kalliomaalausten ikiaikaista tunnelmaa laivaristeilyllä tai melonta- tai veneretkellä Saraakallioille. Laukaan satamasta on mahdollista myös vuokrata vesijetti tai sup-lauta Saraakalliolle.
Egyptin pyramideja vanhempaa kulttuurihistoriaa – kuvissa piilee mysteeri
Saraakallion kalliomaalaukset sijaitsevat 40 metriä korkeassa kalliomuodostumassa Saraaveden itärannalla Laukaan kirkonkylää vastapäätä ja kohteeseen helpoiten pääsee vesiteitse. Vanhimmat Saraakallion kalliomaalauksista ovat noin 7000 vuoden takaa eli tuhansia vuosia vanhempia kuin Egyptin pyramidit. Saraakallion jättimäisistä kallioista on tunnistettu noin 140 – 150 kalliomaalausta tai niiden osaa. Ne ovatkin koko Fennoskandian laajimmat kalliomaalaukset. Kuvista selvästi näkyy noin 20. Ensi kertaa paikalla vieraileva löytää yleensä 5–6 kuva, jotka kiehtovat mielikuvitusta. Saraakallion kalliomaalausten aiheita ovat muun muassa hirvi, ihminen, vinoristi, veneaihe, käärme, kämmenenkuvat, siksak ja geometriset kuviot.
Opastetulla retkellä, osaavan oppaan johdolla kalliomaalauksista saa kaikkein eniten irti. Lisää opastetuista retkistä voit lukea tältä sivulta sekä Saraakallio-blogista, josta löydät myös lisätietoa Saraakallion kalliomaalausten kuva-aiheista.
Katselulaiturilta parhaat näkymät
Saraakallion kalliomaalaukset on maalatut jylhään kallioseinämään. Kalliomaalaukset kertovat jännittävällä tavalla muinaishistorian ihmisten kulkureiteistä ja elämästä. On arveltu, että Saraakalliot on ollut muinainen uhri- ja palvontapaikka. Kuvia on maalattu myös aiemmin maalattujen kuvien päälle. Osa kuvista on säilynyt hyvin kuvien pinnalle muodostuneen suojaavan kvartsiittikerroksen ansiosta. Kuvia pääsee tarkastelemaan parhaiten uudelta kalliomaalausten edustalle rakennetulta katselulaiturilta.
Uutta! Saraakallion katselulaituri ja Saraakallio-elämyskeskus Spa & Resort Peurungassa
Saraakallion kalliomaalauksia pääsee nyt ihailemaan entistä kätevämmin, kun Saraakallion edustalle on pysytetty uusi katselulaituri. Lauturin yhteydessä melojille on oma kanootti- ja kajakkilaituri. Laiturille on tulossa opastekylttejä, joiden avulla kalliomaalauksia on helpompi havaita vieressä kohoavista kallioista. Matkaan kannattaa kuitenkin varata kiikarit, jotta tunnistat kallioseinämässä korkealla sijaitsevia maalauksia paremmin. Katselulaituri on rakennettu EU:n JTF-tuella Culture in nature -hankkeessa.
31.5.2025 avataan uusia mielenkiintoinen Saraakallio-elämyskeskus muutaman kilometrin päähän Spa & Resort Peurunkaan. Saraakallio-elämyskeskuksessa kävijä pääsee sukeltamaan tuhansien vuosien taa tarinoihin, taiteeseen ja ihmisten luontoon jättämiin viesteihin, kalliomaalauksiin. Elämyskeskuksessa on nähtävää ja koettavaa kaiken ikäisille! Saraakallio-elämyskeskus on avoinna joka päivä klo 10 – 18. Lisätietoa Saraakallio-elämyskeskuksesta voit lukea Peurungan verkkosivuilta.




Saraakallioille käynti tapahtuu vesitse
Saraakallioille käynti tapahtuu vesiltä käsin. Upeimman elämyksen Saraakalliolla koet opastetulla retkellä tai laivaristeilyllä.
Saraakallioiden muinaishistoriallisesti ainutlaatuinen kohde sijaitsee luonnonsuojelualueella 40 metriä korkeassa, lähes pystysuorassa seinämässä. Eroosion vaikutuksesta kallioseinämästä lohkeilee aika ajoin kiviä ja lohkareita, jotka tippuvat kallion juurelle. Maata pitkin kohteeseen ei ole merkittyä reittiä. Vierailijoiden turvallisuuden ja kohteen ainutlaatuisuuden vuoksi Saraakallioille käynti tapahtuu vesiteitse. Parhaat näkymät kalliomaalauksille on kalliomaalausten edustalle pystyteltyä katselulaiturilta. Laituri on kiinnitetty sopivalle katseluetäisyydelle rannasta, joten laiturilta ei pääse siirtymään kallioille.
Risteile, melo tai veneile Saraakallion kalliomaalauksille
Lähtöpaikaksi kannattaa valita Laukaan satama, josta voi vuokrata kesäisin kanootteja, sup-laudan tai vesiskootterin. Matkaa Laukaan satamasta Saraaveden itärannalla sijaitseville Saraakallioille on vettä pitkin kahdesta kolmeen kilometriä yhteen suuntaan.
Talvisin Saraakalliolle pääsee jäätä pitkin vahvan jään aikaan myös hiihtäen tai vaikka lumikengillä. Vierailijan tulee kuitenkin huomioida, että Saraavesi on voimakkaasti virtaava vesi ja jään vahvuus ja jääolosuhteet tulee aina tarkistaa paikallisilta ennen retkelle lähtöä. Laukaan latuinfosta näet, onko perille ajettu latuja, jolloin vierailu jäätä pitkin on turvallista.
Opastetut retket Saraakalliolle
Eniten kalliomaalauksista saa irti opastetulla retkellä. Osaavan oppaan johdolla kallioseinämään maalattuja kuva-aiheita on mahdollista havaita runsaasti enemmän kuin omatoimimisesti. Samalla kuulet mielenkiintoisia tarinoita paikan historiasta ja kalliomaalauksista. Opastettua retkiä Saraakallion kalliomaalauksille järjestävät muun muassa EräKatri HauskaaOnnellista, Erä- ja luontopalvelut Hyväntähen ja Tavinsulka sekä Erä’s Pete’n melonta- ja kalastuspalvelut. Saraakallio-vierailun jälkeen seikkailua ikiaikaisten ihmisten jalanjäljissä voi Saraakallio-retken jälkeen jatkaa vaikkapa Spa & Resort Peurungan yhteyteen avattavassa Saraakallio-elämyskeskuksessa. Osa kalliomaalausten mystiikasta ja tarinoista jää kuitenkin salaisuuden verhon taa.
Laivaristeilyt Saraakalliolle
Saraakallioille pääset kätevästi Päijänne Risteilyt Hildenin laivamatkoilla. Hildenin Suomen Suvi liikennöi kesäisin useita kertoja välillä Jyväskylä – Äänekoski – Jyväskylä ja Jyväskylä – Kuusa – Jyväskylä ja pysähtyy paluumatkalla Saraakallioiden kalliomaalauksilla noin 15 minuutin ajan. Lisätietoja Päijänne risteilyt Hildenin reittiliikenteestä löydät yrityksen verkkosivuilta.
—
Talvisin hyvän jään aikaan kalliomaalauksia pääse ihailemaan myös jäätä pitkin hiihtäen, kävellen, lumikengillä tai fatbikella. Saraavesi on voimakkaasti virtaava vesistö. Talvisin Saraaveden ylitys jäätä pitkin on turvallista kunnostettujen latujen aikaan ja merkittyä latua pitkin tai opastetulla retkellä. Laukaan latuinfosta (Saraakallion monikäyttöreitti) näet talviaikaisen kunnossapitotilanteen.
Lue lisää kalliomaalausten kuva-aiheista
Laivakuljetukset ja opastetut retket Saraakalliolle
Sijaintikoordinaatit: N=6921106.938, E=448333.083 (ETRS-TM35FIN)
Tutustu myös


Kalluntuvan kotiseutumuseo

Hartikan kirkkomaa
