Taidetta, lampaita ja romanttinen kahvila

Taide antaa niin paljon voimaa ja inspiraatiota tulevaan. Niinpä haluankin tarjota teille taidematkan Taidekeskus Järvilinnaan. Samalla retkellä tutustun tosi söpöön Perttulan tilaan, jossa käyn rapsuttelemassa myös lampaita.

Taidekeskus Järvilinna on mitä ihastuttavin paikka. Siellä taide ympäröi kävijää parkkipaikalta lähtien aina talon ylimpään kerrokseen. Muistan, kun kävin vuosia sitten Järvilinnassa talvella katsomassa jääveistoksia. Ne olivat lumoavia pienen Tiian silmissä. On huikeaa nähdä mihin ihmisten luovuus taipuu ja miten taiteilijat pystyvät työstämään melkein mitä tahansa materiaalia ja luovat siitä jotain kaunista ja puhuttelevaa.

Järvilinna on myös monen taitelijan koti, ja Järvilinnan päärakennusta, hurmaavaa huvilaa ympäröivissä rakennuksissa on taiteilijoiden työskentelytiloja.

Videon alussa vierailen Leppäveden kylällä Perttulan tilalla. Tämä maanläheinen ja rentouttava paikka on aivan silmiemme alla! Kesäisin tilalla toimii tunnelmallinen kahvila, josta saa maistuvaa raparperi piirakkaa ja muita kesäisiä herkkuja. Myynnissä on myös paikallisia tuotteita Perttulan tilalta ja lähitiloilta ja esimerkiksi hunajaa. Seuraavan kerran Perttulan tilan kuistikahvilan on avoinna perjantaina 28.8. Aitojen makujen yössä.

Tilalta pystyy myös vuokraamaan tiloja juhlia varten: rippijuhliin, häihin, valmistujaisiin tai vaikka firman pikkujouluihin kauniissa maalaismaisemassa!

Klikkaa video pyörimään ja tule nauttimaan kanssani rentouttavasta kesäpäivästä Perttulan tilalla ja Taidekeskus Järvilinnassa.

https://perttulantila.fi/

http://www.jarvilinna.fi/