Kuhankosken Taideverstas on vajaan parinkymmenen toimijan muodostama työhuoneyhteisö. Päivälä ja Muurahainen- rakennuksissa työskentelee taiteilijoita, käsityöläisiä ja muita luovan alan toimijoita. Päivälän talossa toimii pitopalveluyritys Catering KatinCa, joka vuokraa Päivälän salia palveluineen erilaisiin tilaisuuksiin. Myös omatoimikokoukset mahdollisia
Kuhankosken Taideverstas järjestää tapahtumia, työpajoja ja avoimien ovien päiviä, jolloin yleisö pääsee tekemään taideostoksia ja tutustumaan toimijoiden työhuoneisiin, työskentelyyn ja palveluihin. Muina aikoina työhuoneet ovat avoinna vain tilauksesta.
Taideverstaan pihapiirin juuret ulottuvat 1600-luvulle jolloin perustettiin Laukaan Kuhankosken vänrikin virkatalo osaksi ruotulaitosta. 1920-luvulla alueella on toiminut tyttökoti, myöhemmin Kuhankosken erityisammattikoulu ja Bovallius-ammattiopisto. Kuhankosken pihapiiri on valtakunnallisesti ja maakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö.
Syyskuussa 2026 alueella on aloittanut Pro Kuhankosken Tyttökoti ry. Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää toimintaa Laukaan Kuhankosken tyttökodin kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa ympäristössä ja vaalia suojellun ympäristön ja rakennusten kulttuurihistoriallisia arvoja sekä edistää alueen yhteisöllisyyttä kehittämällä yleisölle avointa toimintaa alueella.
Tervetuloa kokemaan luovuuden ja historiallisen ympäristön tunnelmaa Kuhankosken Taideverstaalle!
Rakennuksiin ei ole esteetöntä pääsyä. Sisäänkäynneillä on useita portaita. Työtilat sijaitsevat molemmissa rakennuksissa kahdessa kerroksessa.
Muina aikoina vierailusta ja ostoksista kiinnostuneita suositellaan varmistamaan etukäteen toimijoiden paikallaolo.
Varustelu ja lisäpalvelut
- Taidetta ja lahjatavaroita
- Sisustustuotteita
- Koruja
- Työpajoja
- Catering palvelua: Catering KatinCa
- Kokoustilavuokrausta
Kuhankosken Taideverstaat sosiaalisessa mediassa
Tutustu myös

Kalluntuvan kotiseutumuseo


Hartikan torppa -kotimuseo

