Kalluntuvan kotiseutumuseo

Tutustu talonpoikaisperheen elämään ja Laukaan historiaan esihistoriasta 1900-luvulle.

Kalluntuvan pihapiiri rakennuksineen sekä rakennusten sisustus ja esineistö kertovat vähävaraisen laukaalaisen talonpoikaisperheen elämästä 1900-luvun alussa. Kotiseutumuseon asuinrakennus on 1700-luvulta ja siinä on kaksi tupaa: asuintupa ja ruokatupa. Asuintuvassa havainnollistetaan miesten ja naisten puhdetöiden tekoa, kun taas ruokatuvassa keskitytään ruuanlaittoon, leipomiseen ja ruokailuun.

Pihapiirin aitoissa voi tutustua nuorison kesäiseen tapaan nukkua aitassa. Maitoaitan esineistö havainnollistaa, miten ennen meijereitä maito jalostettiin kotona piimäksi, viiliksi ja voiksi. Esillä on myös säilytysastioita.

Kurkistus vaateaittaan paljastaa entisajan vaatekaapin, jossa erilaiset tekstiilit säilytettiin orsilla ja vaatearkuissa. Vilja-aitta viestii viljan tärkeydestä 1900-luvun alun ruokavaliossa.

Kaksikerroksisessa kokkotallissa voi tutustua entisajan hevosenhoitoon. Ristikkojalkainen varvasmylly muistuttaa, että entisaikaan jauhoja ei ostettu kaupasta, vaan ne jauhettiin itse.

Viljamakasiinissa näyttely koulunkäynnistä, puutöistä ja kaupankäynnistä

Kotiseutumuseon vieressä sijaitsee kaksikerroksinen viljamakasiini. Sen perusnäyttely kertoo Laukaan historiaa esihistorialliselta ajalta aina 1900-luvulle. Lainajyvästöksi 1850-luvulla rakennettu makasiinin siilot kätkevät sisälleen mm. makasiinin historiasta, laukaalaisten koulunkäynnistä, puutöistä sekä kaupankäynnistä kertovat näyttelyt.

Kalluntuvan kotiseutumuseo sijaitsee Laukaan kirkonkylässä Laukaan kirkon alapuolella.

Kalluntuvan aukioloajat kesällä 2023

Kalluntuvan museoalueelle on vapaa käynti ympäri vuoden. Museorakennuksiin sisälle ja viljamakasiinin näyttelyihin pääset tutustumaan tiistaista sunnuntaihin 27.6. – 30.7.2023 klo 12 – 16. Katso tarkemmat aukioloajat Wanhan Laukaan kotiseutuyhdistyksen verkkosivuilta.

Kotiseutumuseon rakennukset ovat avoinna yleisölle kesäkuun loppupuolelta heinäkuun loppuun, jolloin paikalla on myös museo-oppaita. Muina aikoina voit tiedustella opastettua tutustumista museokylään Wanhan Laukaan kotiseutuyhdistyksestä https://wanhalaukaa.fi/index.html

Kalluntuvan pop up – vohvelikahvio

Kesäaikaan kesä-heinäkuussa saatat päästä myös nauttimaan Kalluntuvalla pop up -vohvelikahvion antimista. Kahvion aukioloajat näet Laukaan tapahatumakalenterista tai Wanhan Laukaan kotiseutuyhdistyksen verkkosivuilta.

Tutustu myös

Saravedentie 5, 41340 Laukaa
040 7246189 Wanhan Laukaan kotiseutuyhdistyksen sihteeri