Hitonhauta pois virallisesta käytöstä väliaikaisesti
Laukaan Hitonhaudan ulkoilureitti otetaan toistaiseksi pois virallisesta käytöstä. Käytännössä väliaikainen ulkoilureitin käytöstä poistaminen tarkoittaa Hitonhaudalle johtavien opasteiden ja infotaulujen peittämistä sekä ulkoilijoiden ja retkeilijöiden tiedottamista asiasta verkossa ja kohteessa. Hitonhaudan ulkoilureitin turvallisuuspuutteet nousivat esiin, kun kuluttajaturvallisuutta valvova Kemikaali- ja turvallisuusvirasto Tukes selvitti Hitonhaudan retkeilyolosuhteita kohteessa tapahtuneen vakavan onnettomuuden vuoksi.
Talven ja kesän 2025 aikana Hitonhaudalla toteutetaan turvallisuuskartoitus, jossa selvitetään Hitonhaudan vaaranpaikat ja se, onko Laukaan kunnan mahdollista korjata turvallisuuspuutteet ja ylläpitää reittiä lain vaatimusten mukaistesti kohtuullisin kustannuksin. Tällä hetkellä Hitonhaudalla ei ole ylläpitäjää, joka huolehtisi lain vaatimasta kohteen kunnossapidosta ja turvallisuudesta.
Vaikka Hitonhauta jouduttaisiin poistamaan virallisesti käytöstä, eli poistamaan kaikki opasteet ja ohjeet verkosta, jokaisenoikeuksilla on lupa retkeillä kohteessa omalla vastuulla.
Jylhä rotkolaakso jääkaudelta
Hitonhauta on jylhä jääkauden jäljiltä syntynyt, noin 800 metriä pitkä ja 30-40 metriä leveä rotkolaakso ja upea retkeilykohde. Kansantarinat kertovat Hitto-menninkäisestä, joka on säikytellyt ihmisiä rotkossa. Hiton kivettyneet kasvot voi löytää rotkon kallioseinämästä.
Hitonhauta sijaitsee Valkolan kylässä Laukaassa. Rotkon pystysuorat, runsaan rakoilun lohkomat kallioseinämät kohoavat 10–20 metrin korkeuteen. Rotkovajoamasta löydät jyrkänteitä, silokallioita, luolamaisia onkaloita, kallioterasseja ja hyllyjä. Rotko syvenee kaakosta luoteeseen. Kallioseinämien juurella ja rotkon pohjalla on runsaasti lohkareikkoa. Rotkon pohjoispäässä on luola, jonne mahtuu kiipeämään. Luolan toinen suuaukko on korkealla seinämässä. Talvisin rotkon seinämille muodostuu valtavat jääputoukset, joita voi tulla ihailemaan lumikengin tai matalamman lumen aikaan rotkon pohjalle tallautuvaa polkua pitkin. Hitonhaudan polun alussa on laavu ja nuotiopaikka. Matkaa parkkipaikalta rotkolle on noin 1,5 km.
Hitonhaudan herkkä luonto
Hitonhauta on osa Laukaan kirkolta Saarijärvelle ulottuvaa runsaan 100 pituista harjujaksoa. Hitonhaudan rotko on geologisesti ja kasvistollisesti merkittävää Natura 2000 -aluetta. Hitonhauta on ainutlaatuinen luontokohde Keski-Suomessa ja sen luonto sammalineen ja kasveineen hyvin herkkä kulumiselle. Kunnioitathan alueen luontoa ja liikut vastuullisesti ja turhaa kulumista estäen jo valmiiksi tallatuilla poluilla. Jyrkänteen rinteille nousu ja tulen teko alueella on ehdottomasti kielletty. Silloin moni muukin pääsee nauttimaan sen luonnontilaisesta rauhasta myös tulevaisuudessa ja luonto kiittää!
Vaativa maasto, opasteiden parantamista selvitetään
Rotkossa maasto on ajoittain vaikeakulkuista ja liukasta. Matkalla on kaatuneita puita ja lohkareikkoa.
Rotko ja sinne johtavat tiet sijaitsevat yksityisillä mailla, eikä alueelle johtavalla reitillä ole ylläpitäjää. Sen vuoksi Hitonhaudalle johtavat vanhat tienvarsiopasteet ovat osittain kuluneita, eikä rotkolaaksossa ole erillisiä opasteita. Luontopolun opastus- ja kunnostusmahdollisuuksia selvitetään.
Huom.: Kohde ei sovi liikuntarajoitteisille.
Ajo-ohjeet Hitonhaudalle
Helpoiten Hitonhaudalle pääsee Valkolan kylän suunnasta Valkolantieltä, josta on puiset opasteet Hitonhaudalle. Parkkilevikkeen vieressä on Harisen laavu ja parkkipaikalta on noin 1,5 km:n kävelymatka metsätietä pitkin rotkolle johtavan polun alkuun. Opasteet johdattavat polulle, josta pääsee rotkoon sen eteläpäästä. Myös rotkon pohjoispäästä lähtee polku Äänekosken puolelle kohti Pieni-Hirvasen Hitonlahtea ja Hirvaskangasta.
Karttapalveluissa ja navigaattoreissa etsi Hitonhaudan parkkipaikka tai Hitonhaudantie 102, Laukaa.
Ajo-ohjeet Laukaan kirkonkylästä:
Navigaattorit ja karttapalvelut saattavat ohjeistaa nelostien kautta, mutta helpoiten Hitonhaudalle pääsee Valkolantien kautta.
- Liikenneympyrästä Suolahden suuntaan
- Aja 2,1 km ja käänny vasemmalle Vehniäntielle
- Aja 2,3 km ja käänny oikealle Valkolantielle
- Aja 7,6 km ja käänny vasemmalle Harisentielle
- Aja 1,2 km ja käänny Hitonhaudantielle
- Aja 1,0 km ja parkkipaikka on oikealla
Hitonhaudantiellä ja Harisen laavun parkkipaikalla ei ole säännöllistä talvikunnossapitoa. Varauduthan vaihteleviin olosuhteisiin!
Hitonhaudan suojelumääräykset
Hitonhaudan rotko on yksityinen luonnonsuojelualue, siellä liikkujan on noudatettava alueelle osoitetun suojelupäätöksen ehtoja. Suojelualue on perustettu Keski-Suomen lääninhallituksen päätöksellä 23.11.1984. Suojelun perusteissa mainitaan geologisten ja lajistollisten arvojen lisäksi se, että rotkolaakso kuuluu valtakunnalliseen soidensuojelun perusohjelmaan ja on huomioitu arvokkaana kohteena maakuntakaavoituksessa.
Suojelualueen perustamispäätöksessä Hitonhaudan rotkon alueella kielletään:
- ojien kaivaminen, vesien perkaaminen ja patoaminen
- maa- ja kallioperän vahingoittaminen, muuttaminen ja maa-ainesten ottaminen
- metsän hakkuu, paitsi luvanvaraiset luonnonsuojelualueen hoito- ja käyttötoimet (erillisellä poikkeusluvalla)
- kasvien ja kasvinosien ottaminen ja vahingoittaminen, lukuun ottamatta marjojen ja sienten poimimista
- metsästys
- eläinten häiritseminen ja pesien vahingoittaminen
- rakennusten, laitteiden, teiden ja polkujen rakentaminen
- liikkuminen moottoriajoneuvoilla
- tulenteko, telttailu ja leiriytyminen
- roskaaminen
- koirien kuljettaminen ja aseiden kuljettaminen suojaamattomina
- ulkoilmakokousten ja –juhlien järjestäminen
- suunnistus- ym. maastokilpailut ja harjoitukset
- muu toiminta, joka saattaa muuttaa alueen maisemakuvan tai vaikuttaa epäedullisesti kasvillisuuden ja eläimistön säilymiseen.
Huom.: Koirat ovat kielletty rotkoalueella.